Blogin uusi ulkoasu ja kirpparilöytöjä

Hei ja mukavaa viikonloppua!
Nyt on blogi päivitetty uudella ulkoasulla. Mitäs tykkäät? Itseäni ainakin vaihtelu virkistää 😀
Täällä on kevättä rinnassa ja uusia sisustus haaveita alkaa taas pulppuamaan. Ihanan inspiroivaa aikaa! Auringon valo saa ihmeitä aikaan. Olen ihastunut täysin ostamiini viherkasveihin ( Ne ovat jopa pysyneet hengissä!) ja hankin vasta niitä taas pari lisää.  En ole kuitenkaan omistanut kastelukannua ja jonkin aikaa yritinkin löytää sellaista jota ei tarvitsisi laittaa kaappiin piiloon. Viimein viimeviikolla tein kirpparilla ihanan löydön. Löysin kauniin kannun..niin no se oli oikeastaan teekannu mutta minä käytän sitä nyt kastelukannuna 😆







Voi mikä kaunokainen. Tätä kyllä kelpaa pitää esillä! Toimii kastelukannuna aivan moitteettomasti. Toinen kirpparilöytö oli vanha pinnasohva josta olen jo pitkään haaveillut. Alun perin ajattelin sitä makuuhuoneeseemme mutta toimisi vallan mainiosti vaikka ruokapöydän äärelläkin. Väri on tuollainen kellastunut puunvärinen. Tarkoitus ei ole maalata tätä mutta mietin josko hioisin ja laittaisin jonkin lakan tai vahan joka ei kellastuisi.







Kuvassa fleeceviltillä mallailtu miltä näyttäisi mustalla verhoilulla. Sohvassa siis ruma värikäs kangas joka lähtee heti kun löydän mieleisen kankaan. Lisää kuvia sohvasta kunhan saan sen valmiiksi. Lopuksi vielä muutama fiilistely kuva kotoa 😊















Ihanaa viikonloppua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lastenhuonetta

DIY juttuja ja kauniita maisemia

Muutoksen tuulia