Uuden vuoden uudet kujeet

Hyvää uutta vuotta kaikille!
Täällä on sisustus kärpänen jälleen puraissut, ja pari uutta juttua on tullut tehtyä.
Yksi pitkäaikaisista suunnitelmistani on ollut eteisen seinän osittainen maalaaminen. Vihdoin ja viimein sain sen toteutettua ja mukavasti toi särmää eteiseen. Maalina käytin Tikkurilan tummanharmaata Takorauta sävyä ja viimeistely kultaisella masking tapella.

Tässä ennen kuva:







Ja tässä jälkeen:





Mitä mieltä olette, hitti vai huti? :D Itse pidän kovasti uudesta lookista. Idean tähän sain kerran netin syövereistä jossa oli samaiset Ikean säilytyskaluteet.

Sitten toiseen uuden vuoden kujeeseen, nimittäin käsivarsineulonnalla tehtyyn vilttiin. Olin nähnyt blogeissa kuvia käsivarsineulonnalla tehdyistä vilteistä joihin oli käytetty Jyskin edullisia fleecevilttejä. Yksinkertaisuudessaan viltit saksitaan ja venytellään nauhaksi jonka jälkeen nauhat keritään ja neulotaan viltiksi. Työläintä koko hommassa oli langan teko, mutta valmis lanka on sen verran hintavaa, että mieluummin käytin enemmän aikaa ja säästin =)








Mukavaa puuhaa, varsinkin jos saa tehdä rauhassa =D Tässä ei tosiaan kauaa kestä.
Tällaista tällä kertaa, mukavaa viikonlopun odotusta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lastenhuonetta

DIY juttuja ja kauniita maisemia

Muutoksen tuulia